Hups kun on aikaa vierähtänyt sitten viime kerran. Huhtikuussa sain ylläolevia kettulenksuja kotiin yöllä pidettäväksi takahampaissa. Näiden avulla koitettiin saada takapurentaa paremmaksi laskemalla ylähampaita alaspäin. Pidin lenksuja öisin ensin pari viikkoa joka yö ja sitten pari viikkoa joka toinen yö.
Vapuksi sitten sain loputkin braketit pois! Ylempi kuva lähtötilanteesta ja alempi nykyisestä hymystä. Kuvakulma ei ole sama mutta muutoksen kyllä näkee!
Tässä kuva suoraan edestä lähtötilanteessa ja nyt. Olen ollut niin tyytyväinen että päätin suoristaa myös alahampaat samalla, vaikka ylähampaissa se varsinainen purentavika oli. Nyt alarivistö näyttäisi entistä kiemuraisemmalta suoran ylärivin kanssa.
Nyt kelpaa hymyillä ja haukkailla! Syöminenkin on paljon helpompaa kun etuhampailla saa purtua poikki nyt kun osuvat yhteen toisin kuin ennen. Hymyilyä on tarvinnut melkeinpä harjoitella, sillä tottuneesti suu menee kiinni kameran ilmestyessä. :D Muutamia tilannekuva on jo tullut, joissa hymyilen niin että hampaat näkyy ja pysähdyn niitä aina ihmeissäni katsomaan. Minäkö muka tuossa suorine hampaineni? :D On se vaan ihana tunne kun ei tarvitse enää häpeillä ja peitellä hymyään. Hetki tosin meni että ilmeeseen tottui. Olinkin aiemmin lukenut jostain miten voi rautojen poiston jälkeen pettyä siihen että vaikka hymy on suoristunut, niin omat samat hampaat ovat suussa edelleen eikä sellainen missimäisen tasainen laminaattirivi joita lehtien kuvissa näkee. Itselläkin siis kesti hetken tottua että hampaat ovat erikokoisia ja edelleen etuhampaiden toinen ien on aavistuksen korkeammalla, mutta nämähän tekevät vain hampaista persoonalliset ja siten ne ovat juuri ne minun hampaani. Ja eiväthän toiset edes näitä eroja huomaa. Ne huomaa vain itse kuvista ja peilistä tarkkaa syynäämällä. Mutta hymyilemisiin. Kyllä tämä oli todellakin kaiken vaivan arvoista ja jälkikäteen ajatellen aika kului todella nopeaan!
Hei,
VastaaPoistaNuo sinun hampaat näyttävät ihan täydellisiltä! Hienoa, että olet saanut projektin käytännössä maaliin!
"On se vaan ihana tunne kun ei tarvitse enää häpeillä ja peitellä hymyään. "
Allekirjoitan tämän! Nimenomaan on ihana tunne, kun ei tarvitse enää peitellä hymyä. Kertakaikkiaan mahtavaa. :) Mun projektin lopusta on jo melkein 1,5 vuotta, mutta silti edelleenkin sama asia käy silloin tällöin mielessäni. Vinot hampaat ja niihin liittyvä häpeä oli jollain tavalla osa omaa identiteettiä ja kestää aikansa ennen kuin identiteetti muuttuu.